K e r t a k a i k k i a a n . . .

heinäkuu 22, 2010 at 6:45 pm (Uncategorized)

V(ähänkö) S(iisti) P(ölö)

Siis antakaa mun kaikki kestää!!! Mistäköhän minä nyt tällä kertaa aloittaisin. Ensinnäkin ollaan oltu siinä laatikossa tosi paljon viime aikoina. Yksi kerta oli kyllä ihan ihme juttu. Mentiin aamulla sinne ja pääsin ulos sitten siellä tutussa paikassa, jossa on niitä tosi hitaita heppoja. Kävin siellä vähän juoksentelemassa ja jättämässä merkkejä, kun yht’äkkiä siinä olikin sitten Aapeli, Äippä ja Jeppe-hoitosetä!!! Ihan mieletöntä. Mutta sitten piti mennä takaisin sinne laatikkoon.

Ja sitten se paikka mihin me seuraavaksi mentiin… voi hyvänen aika mitkä HAJUT!!! Aivan mielettömän siistiä ja siellä oli vaikka minkänäköistä ja -kokoista kaveria. Osa niistä oli kyllä aika itseään täynnä, eikä ne edes olleet huomaavinaan… en tiedä mikä niillä oli ongelmana?

Me mentiin sitten sellaiselle nurmikkoalueelle, johon ilmestyi yht’äkkiä meikäläisen mökki! Ihan tosta vaan! Ja niinhän siinä kävi, että minun piti mennä sinne, enkä päässyt yhtään leikkimään niiden uusien kaverien kanssa. Huoh. Ja eikä siinä kaikki! Sitten kun pääsin ulos, niin hoitotäti laittoi minulle sen jotenkin niin kamalan tutun remmin ja vei minut pienelle lenkille. Ja voi kertakaikkiaan minkälainen lenkki se oli… Pientä ympyrää ja välillä pysähdyttiin ja sitten vielä yksi ihan tuntematon ihminen kävi kokeilemassa minun arvokasta ja eleganttia!!! Voitteko tajuta!??? Sitten se ihminen vielä otti jonkun kepin ja laittoi sen minun selkääni… Ja sen jälkeen sitten takaisin mökkiin.

Juokse kuule ihan itte, mä jään tähän... prlrllrllrlrlrllllllllll

Paitsi että yhdessä vaiheessa sitten siihen tuli Aava-sisko!!! En ole nähnyt Aavaa tosi pitkään aikaan, mutta yhtä riiviö se oli kuin silloin pentunakin. Ihana sisko! En vaan päässyt Aavankaan kanssa leikkimään…

Hymytyttö.

Kauheasti minua kyllä aina kehuttiin, vaikka en kyllä ymmärrä yhtään että miksi… ehkä mä vaan olen niin hyvä? Niin ja sitten ne taas sitoi jotain ihme himmeitä naruja siihen remmiin. Jostain ihmeen syystä ne kai luuli, että mä olen tyttö, koska se naru oli vaaleanpunainen… varmaan kohta joudun käymään jossain terakoirautilla. No tällaista oli sitten pidemmän aikaa. Välillä onneksi Isäntä käytti minua vähän pidemmällä ja tutummalla lenkillä, mutta jotenkin muuten oli tosi väsynyttä koko homma…

Jeppe ja Äippäkin kävi muuten sellaisella ympyrälenkillä hoitotädin kanssa. Ja niillekin hurrattiin ja kehuttiin. Me vaan ollaan niin parhaita. Yhdessä vaiheessa olin yksin, tai kaksin, yhden aika hemaisevan nartun kanssa kehässä. Yritin kovasti iskeä juttua ja päästä vähän haistelemmaan, mutta ne ihmiset oli jotenkin ihan kauheita tiukkiksia… Yritä siinä nyt sitten olla jotenkin hurmaava, kun koko ajan nyitään ja pitää mennä ympyrää ja seistä ja olla paikoillaan. Kuka nyt sellaista tylsää paikoillaolijaa haluaisi reffata???

ROP-pimu...

Ja sitten se vielä se viimeinen juoksentelu. Voi hyvää päivää ja kissan tassut sentään! Oltiin melkoisessa jonossa ja minun edessä vielä sitten juoksi sellainen ihmeellisen näköinen koira, jolla oli TOOOOOsi pitkä turkki. Se näytti niin äärimmäisen hauskalta, että minähän olisin heti halunnut juosta sen kiinni ja ottaa vähän kisaa. Ja kun taas se riippakivi veti minua taaksepäin, niin eihän siitä mitään tullut. No, sitten kun yritin leikkiä sen riippakiven kanssa, niin sekään ei ollut kuulema hyvä juttu. VOI ETTÄ voi olla TYLSÄÄ…

...ton mä otan salettiin kiinni kohta....

Vihdoin onneksi sitten mentiin taas takaisin laatikkoon ja HOPLAA, kun pääsin taas ulos niin oltiinkin jo kotona mökillä. IHANAA!!! Ja pääsin taas lentämäänkin… vihdoin! Siinä on kuitenkin jotain järkeä siinä hommassa, tai no… niin. No on.

Tosin sitten taas piti poseerata sille räpsylaatikolle… ja viereeni vielä aseteltiin jotain ihmeellisiä juttuja. Emäntä ja Isäntä puhui jotain jostian ruusukkaista ja poikiloista. Ei niitä voinut ainakaan syödä, kun yhtä vähän maistelin… Turhakkeita meikäläisen mielestä. Ja sitten ne kutsu minua joksikin Roppiksi. Ja sertistä puhuivat. Se ainakin on ruokaa, eiköstä vaan??? Tosin eipä ole sitäkään näkynynnä…

Sert, Jun-ROP, VSP - Pölö.

Nyt ollaan taas Emännän vanhempien luona, Kajjaanissa ja olen päässyt pari kertaa jututtamaan pupuakin… Vaikka Emäntä on yrittänyt kovasti päästä aina mukaan juttuihin, niin ollaan sovittu, että me nähhään vaan kahestaan. Voi ei taas se puhetapa on tarttununna… auttakee…

Pölö <3

Palkintohai.

P.s. Emäntä haluaa vielä jotain kommentoida, joten annan nyt sen toteuttaa vähän itseään…

Emännän P.S. Kävimme siis Mäntsälän näyttelyssä, jossa Allu kahmi palkintoja: Jun-ROP (juniorien rotunsa paras), VSP (vastakkaisen sukupuolen paras) ja vielä SERT. Ja virallisesti säkäkorkeus on nyt mitattu 62,5 cm.